Kun yö on loputtomana
Ikuisuuden varjo yllämme
Taistelun kentät kristityn
Kuoleman kehtona
Ovat Hornan mahdin
Monumentaalisin luomus

Sen pahuuden musta Pantheon
Niin kauas kuin silmä kantaa
Lojuu iskujen murjomia
Elottomia ruumiita
Elämän heistä poistuneena
Mustan raudan purtua (heidän)
Lihaansa kalvaen, polttaen
Raastaen ja repien

Taistelun yö muuttui lopun saapuessa
Synkemmäksi, Kristinkansan kuolemalla
Valon lyöden

Haudaten sen papit tuhkaan
Joka oli heidän kirkoistaan jäljellä

Noina hetkinä tuho, hävitys ja kuolema
Kävivät Grimsgardin pihasta marssien
Lopun kaikki ennustukset totena käsillään

Aseina joilla Jumala ja Poikansa
Hakataan hengiltä
Nyt. Ja uudelleen
Yhä muistojemme toivossa. Uudelleen