Vuodet vierivät
En muista montakaan
En syksyn tuulia
En kevään kohinaa
Vain talvi mieleeni
On tiensä polttanut
Yhtä kylmää loistoa
Harmaudessaan...

Monen illan hetken sinisen
On mieleni maalannut muistoihin
Joissa yhä metsieni synkkyyteen
Toi valheen valon pappi Jeesuksen

Tuo arpi ei koskaan ole muuttunut
Vain hetken hiipunut menneisiin
Paskamoraalinne on jo liikaa juurtunut
Kuin rikkaruoho, kylvämänä matojen
Tuo vitsaus, kulkutauti
Säälin ja laupeuden...
Vielä niitän raivaten
Sen juurta jaksain, raivoten!

Vuodet vierivät
En mieti montakaan
En enää välitä
Ennen muutosta
Silti kirkko palaessaan
On parhaillaan
Yhtä jäistä loistoa
Kaameudessaan...

Niin kauan että ihminen ei muista
On kuu kiertänyt jälkeen sen
Itselleni Viha on tuore, eilinen
Ja voimistuu vain myötä vuosien

Sillä lopulta jonain talvena
Olen vahvimmillani
Ja saan vihdoin todistaa
Herran kansan kuoleman

Ja tuo aika on mitä mainioin, kylven
Veressänne riemuiten...
Vanhat haavat parantuneina
Vanha kosto on täytetty