Yön vaelluksella läpi hämärämetsäin tuuli kylmyyden ja talven myrskyää yli meidän
Jotka ratsastaen tulivat murskaamaan elämän ilossa ja valossa
He, jotka ovat kuolemattomia
Ikuiseen elämään suotuja kuten mekin, yksi synkkä myrsky Hänen liekistään
Me olemme Hänen pahuutensa sieluja, musta viikate niittäen elämän ilossa ja valossa
Kuin kylmyys ja talvi yli Suomen, me saavuimme pois menneestä
Ajasta jonne meidän on kaipuu sillä sieltä sikiää ikuinen kuolema, tuhansien vuosien kunnian auer
Meidän valtakuntamme...
Me palaamme hallitsemaan korkeimmalla ja suurimmalla mahdilla, Hänen poikinaan, kuninkaina
Pohjolan istuimilla
Te, kuolemaan kahlitut joiden joukossa kerran kuljimme
Teidän verenne on virtaava!
Heikon rotunne häpäisemille maille nousee tuli, Hänen liekkinsä mustana roihuten
Liekit nielevät kotinne, elämänkylistä tuhkakyliä...
Me ratsastamme yli Kuolemananne
Tuomiopäivän monumentteina ruumiinne, luina tuhkan mustaamina
Ovat kunnian muistoja vuosituhansia kylmässä, talven tuulissa valittaen keihäiden painona
Me katsomme oli mennessämme, yli korpitantereiden ratsastuksen, polkuja joita Kuolemanne koristaa
Polkuja joita nyt vain suru kulkee muistojemme ilossa
Niiden varsille elämänhyljänneet luunne ovat kerätyt
Ikuisesti, kalpeina kuoleman muistoina