Öin ja päivin, illoin, aamuin
Sinua aattelen alati
Saman tunnen tuskan tunnon
Saman tunnen tuskan
Liemme luodut toisillemme
Emme toistamme tavanne
Näin sinut vapisevaksi
Silloin ma vapisin itse
Tyynnyit taasen tyynemmäksi
Jäähdyin jällehen sinulle;
Liemme luodut toisillemme
Meitä ei ikä erota
Erottavat entismuistot
Tuskat tunnetun elämän
Vaiko kaksin kahlehtivat?
Öin ja päivin, illoin, aamuin
Tuota aattelen alati
Pihlajata kukkivata
Syksyn synkeän pihoilla
Maata marjan kantavata
Alta kirren ja kinosten
Ja tuota enemmän tuumin
Lemmen myöhän leimausta
Uhkausta ukkoshetken
Syksyn rakkauden rakeita
Niinkuin kosto kolhaisevat
Niinkuin rauta rankaisevat
Niinkuin tuomio tulevat
Tuskan päivä päälle saavat
Soisin että oisit toisin
Soisin, enkä soisi, sillä
Tuollaisna sinut ma tunnen
Tuollaisna sua rakastan:
Orjana oman elosi
Vankina vapahan vaalin
Velvoituksesi velassa
Tehtäväsi täytännössä
Suistaen sydänsurusi
Heleällä hengelläsi
Jos toisin tekisit, armas
Armastaisin sua vähemmän
Vaikka näin tekevän tiedän
Mulle sun murhetta enemmän
Öin ja päivin, illoin, aamuin
Sinua itkenen ijäti!
Kuitenkin iloitsen, armas
Että näin elossa kerran
Kevätlempeni unelman
Itsellensä uskollisen