Minä olin uskottu mies
Näistä ihmeiden aikojen päivistä kirjaa pidin
Varhaisin aamuin
Myöhäisin illoin
Kuin varjonaan kuljin
Kirjaten, kuka hopeaan hukutetaan
Kuka juustopataan
Kuka taas kepiniskuihin ja milloin

Parvekkeella illastin kanssaan
Katsellen, kun taivaanrannassa
Hohti ihmeellinen valo...
Olivatko ne todellakin
Revontulia paratiisin
Vaiko sittenkin
Pääkaupungin palo?

Joskus iltapäiväaikaan
Kuningas nousee päivään uuteen:
Hänet hereille laulaa
Hehkuposki-kerubikuoro
Ja pilvet pakenevat
Hän nauttii aamiaisen sängyssä
Hierojien huomassa
Kunnes onkin jo viinin vuoro...
Sen merkeissä päivä joutuu yöksi
Ja seurue kerää tarpeitaan
Siirtyäkseen ulos, jossa
Puutarhoissa keijut soittaa
Huilujaan, harppujaan:
On bakkanaalit
Lehmuston varjoissa...

Silloin kuningas ymmärtää kansan onnen:
Oi onnea jakamatonta, jonka
Kuningas kansalleen lahjoittaa
Oi onnea kansan, joka saa
Kuningastaan rakastaa!

Joskus kyllästyessään
Juominkeihin, kesken leikin
Kuninkaalliset kädet pesee
Kultamaljassa, viinissä valellen
Kuivaa ne palvelustytön vahvaan tukkaan
Kun samalla
Alla kuninkaan pitelee
Pottaa poika alaston, palellen...

Taas kuljeskelee päivä yöksi
Ja seurue kerää tarpeitaan
Siirtyäkseen ulos, jossa
Puutarhoissa enkelitkin
Keralla keijujen soittavat:
Onnen puistossa
Lehmuston varjoissa...
Hekin ymmärtävät yhteisen onnen, siksi
Soittavat:
Oi onnea jakamatonta, jonka
Kuningas kansalleen lahjoittaa
Oi onnea kansan, joka saa
Kuningastaan rakastaa!

Mekin ymmärrämme yhteisen onnen, siksi
Soitamme:
Oi onnea jakamatonta, jonka
Kuningas kansalleen lahjoittaa
Oi onnea kansan, joka saa
Kuningastaan rakastaa!

Ja muistakaa: Jos vain tahtookin niin hän
Tän kansan kauniit päät putoaa!
Oi onnea kansan, joka saa
Kuningastaan rakastaa!