Kun olin vielä pieni, niin usein katselin
Itku silmissäin tuonne pihaan naapurin
Niin kuin paratiisi se mulle ollut ois
Kun leikkikaluna itselläin oli puupala vain

Kun mieheksi mä vartuin, ja elatuksen hain
Sieltä mistä vain sain työtä itsellein
Niin usein ajattelin tuota poikaa naapurin
Kuinka helpolla sentään saikaan leivän itselleen

Erään kerran kuulin sairauden murtaneen
Voimat pojan naapurin, sai haavan sydämeen
Kun puuttui rakkaus, sai vallan sairaus
Ei rahallakaan voinut saada rauhaa itselleen

Tuo raha rikkautta ja valtaa, kunniaa
Eihän silti kaikkea rahallakaan saa
Vaan samaan paikkaan viimein vie tiemme multaan vaan
Siksi en mä itke, vaan tyydyn kohtaloon