Kohtasin kerran kummajaisen
Naisen joka sanoi olevansa kaksi
Muita paremmaksi muuttui hän valossa
Pimeässä talossa, yksin yöllä
Sutena ulvoi

Minä vaikenin, kuuntelin

Sanoi että hänkin, rakasti kerran
Ei kauaa, mutta kuitenkin sen verran
Että sydän särkyi, kahdeksi hajosi
Hän vajosi ja radalta suistui
Öisin hänelle mieleen muistu
Elämät entiset
Miljoonien vuotten takaiset
Kun me eläimet
Sudet sekä ihmiset
Himosta huusimme
Turvaa turhaan haimme
Saimme, minkä jaksoimme kiinni juosta
Tuosta, juuri tuosta, sanoi nainen muistavansa
Rakkaimpansa
Hänet joka myös oli sudenkaltainen

Minä vaikenin, kuuntelin
Hetken tuntui että ymmärsin